Kultainen tuntipalkka

Kultainen tuntipalkka

Tuttu tilanne: Asiakas antaa työmääräyksen – palvelu ja pienet yksityiskohdat jos niitä ilmenee. Muutamaa päivää myöhemmin asiakas tulee ja haluaa noutaa auton. Kun hänet luovutetaan, kaikki on vielä hyvin, mutta kun hänelle toimitetaan lasku, hänen silmänsä tummuvat. Useita satoja euroja – materiaaleista ja työajasta. Uudella autolla tämä saattaa olla siedettävää, mutta vanhalla kulholla? Jos nyt lasket huolto- ja korjauskustannukset suhteessa ajoneuvon arvoon, voit ymmärtää, että asiakkaat haukkovat ilmaa. Kysymys kuuluukin: onko kipukynnys jo saavutettu? Voiko yritys edes korottaa tuntihintoja menettämättä asiakkaita ja siten tarpeellista liiketoimintaa?

Kovia faktoja
Katsotaanpa lukuja yksityiskohtaisesti: Työkamarin kuluttajansuojaosasto vertasi vuoden 2003 tuntihintoja vuoden 2013 tuntihintaan. Vain Wienin alueella havaittiin työpajoja - sekä itsenäisiä että merkkiyrityksiä. Luvut ovat varsin yllättäviä: keskimääräinen mekaanikkotunti on noussut noin 82 eurosta arvonlisäveroineen 115,22 euroon. Se on 40,5 prosenttia enemmän kymmenen vuoden sisällä.
Putkityötunnit nousivat 95 eurosta 144,12 euroon, kasvua 51,7 prosenttia. Maalarin työtunti nousi noin 97:stä 146,30 euroon. Plus 50,8 prosenttia. Karkeasti sanottuna: kymmenessä vuodessa asiakkaiden mekaanikkokustannukset ovat nousseet noin 50 prosenttia. Tämä on merkittävä luku, koska inflaatio - vuotuinen nousuvauhti - oli 24,7 prosenttia samaan aikaan kymmenen vuoden aikana. Se on puolet.
Työpajan asiakkaalla tuntuu siltä, ​​että kustannukset ovat kasvaneet suhteettomasti. Vaikka oletetaan, että sopimustyöntekijät ovat saaneet korvausta keskimäärin 2,47 prosentin inflaation noususta, on työpajan tuntipalkka silti noin 25 prosenttia korkeampi kuin heidän oma palkkakehityksensä.
Vertailun vuoksi: Itävallan tilastokeskuksen mukaan tällä hetkellä työssäkäyvän itävaltalaisen keskimääräinen nettotuntipalkka, mukaan lukien lomat, erityiset maksut, sairauspäivät jne., on noin 12,50 euroa. Jokaisen autonsa korjaavan on työskenneltävä noin kymmenen tuntia ennen kuin työtunti ansaitaan. Mausteinen kurjuus – molemmille osapuolille.

Selkeitä sanoja
Friedrich Nagl, Federal Guild Master of Automotive Technicians, löytää selkeät sanat haastattelusta: "Kipukynnys ei ole vain saavutettu, se on jo ylitetty." Kysyttäessä, kuinka yrityksen inflaatio voi olla kaksi kertaa inflaatiota korkeampi, Nagl tietää myös vastauksen: "Syitä on useita: Ensinnäkin lisäpalkkakustannukset. Nämä ovat 104 prosenttia. Jos yritys maksaa työntekijöilleen kolme prosenttia enemmän, se maksaa heille kuusi prosenttia. Jos yritys itse haluaa ansaita jotain, nousun pitäisi olla noin kolme prosenttia enemmän, vain kahdeksan prosenttia. Kaikkia kustannuksia ei ole siirretty viimeisen kymmenen vuoden aikana, vaan olen niellyt niistä itse." Kauppakamari vahvisti meille, että yhden euron palkan lisäystä varten yrityksen on käytettävä kaksi euroa. Tuntihintojen hintaa ei ohjaa vain mekaanikon palkat, vaan kaikki käyttökustannukset on otettava huomioon. "Palkkakustannusten lisäksi myös investointikustannukset ovat nousseet. Lisäksi nykyaikaiset ajoneuvot ovat yhä monimutkaisempia. Tämä tarkoittaa, että työntekijöiden koulutusta ja jatkokoulutusta on edistettävä - sekin maksaa paljon", Friedrich Nagl sanoo.

Muuta puiteehtoja
Erik Papinski, Federal Guild Master of Body Construction Technicians, näkee asian samalla tavalla kuin Nagl: "Muut kuin palkat tekevät Itävallasta yhä vähemmän houkuttelevampaa liikepaikkana. Muista, että jopa Raiffeisen ja Voest puhuvat avoimesti maastamuutosta." Papinski uskoo myös, että asiakkaiden kipukynnys on saavutettu: "Kyllä, ehdottomasti. Koska ei pidä unohtaa, että kaikki lisäkustannukset jäävät viime kädessä loppuasiakkaan maksettavaksi. Oli se sitten voista tai työpajasta." Siksi Papinskin ja Naglin mukaan puiteehtoja on vihdoin tarkasteltava ja muutettava. Korkeat ylimääräiset palkkakustannukset eivät ole vain taakka yrityksille, vaan myös työntekijöille, sillä usein alle puolet palkankorotuksista saadaan. Onko pallo siis poliitikkojen puolella? Kyllä, suuressa määrin. Mutta ei siinä vielä kaikki, kuten Papinski jatkaa: "Jotkut yritykset eivät todennäköisesti laske täysin oikein. Mutta siitä tuskin voi syyttää heitä, sillä varsinkin pienemmät ja keskisuuret yritykset tuskin pystyvät keskustelemaan pankkineuvotteluista ja yksityiskohtaisista kustannuslaskelmista pääliiketoimintansa lisäksi. Ei niinkään puuttuu ymmärrys, vaan aika." Friedrich Nagl näkee suuren toiminnan tarpeen: "Jotta yrityksenä pystyisi tekemään oikean laskelman, on otettava huomioon monet näkökohdat, kuten kauppasäännöt, sosiaaliturvajärjestelmät, veroehdot jne. Mutta kenellä on siihen aikaa? Varsinkin kun kaikki nämä tekijät muuttuvat jatkuvasti."

Ja nyt?
Erik Papinski kannattaa perusteellista uudelleenjärjestelyä. "Katsokaa Amerikkaa. Siellä verojärjestelmä on paljon yksinkertaisempi kuin meillä, ja se toimii edelleen. Meidän täytyy käydä läpi koko järjestelmä ja puhdistaa se. Se auttaisi paljon." Friedrich Nagl näkee yritykset dilemmassa: "Autoyhtiöt eivät voi enää siirtää lisäkustannuksia asiakkaille, koska kipukynnys on jo ylitetty. Siksi ne ovat investointien jarrulla, mikä voi johtaa pitkällä aikavälillä kilpailuhaittoon." Naglilla ei ole ihmelääkettä, mutta hyvää tarkoittavaa neuvoa hänellä on: "Voit säästää kuolemaan ja sijoittaa kuolemaan. Tavoitteena on terve keskitie. Kohtuullisesti lasketut hinnat, mutta ei koronkiskoa tai polkumyyntitarjouksia." Koska ne vahingoittaisivat myöhemmin koko alaa. Eikä kenelläkään ole siihen nyt varaa.